Jokainen ihminen on välillä alakuloinen. Alakuloisuus on uskoakseni sisäsyntyistä kaikille meille ihmisille, se ikäänkuin kuuluu meihin, se tekee meidät. Sateisena kesäiltana lempeä alakulo saattaa hiipiä puseroon ja vetää mielen painuksiin. Minkäänlaista syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä ilman näitä alakulon hetkiä et olisi mitään. Alakulo on elämän suola,virkistävä keidas janoiselle ja vahva olkapää, johon väsynyt matkamies voi nojata omien voimien uupuessa.
Alakuloisena kesäiltana elontaival tuntuu seesteiseltä ja yksinkertaiselta. On helppoa ja mukavaa. Elämä ja oma olo tuntuu äärimmäisen selkeältä, eikä epävarman tulevaisuuden mukanaantuoma levottomuuskaan kalva sydänalaa. Stoalaista tyyneyttä tuntien on hyvä katsella avoimesta ikkunasta tummenevalle yötaivaalle, tutkia tähtien muodostamia kirkkaita helminauhoja ja haistaa sadeveden huuhtoman kamaran viileä tuoksu jokaisella syvällä sisäänhengityksellä. Miksi aina pitäisi olla iloinen ja pirteä?
Ranskalaisen kulttikirjailijan Anna Gavaldan elämäniloisessa teoksessa Breaking Away (L Échappeé belle) kirjan päähenkilö, Pariisissa kasvanut ranskatar Garance kuvailee erästä sisarustensa kanssa viettämää kesäiltaa seuraavasti; A beautiful moment in time. Kyseisenä iltana Gavaldan loihtima henkilöhahmo Garance nauttii perheenjäsentensä seurasta, luonnon kauneudesta, kesäisten kasvien neitseellisestä tuoksusta,laiduntavien lehmien ääntelystä ja hyvästä ruoasta. Kaunis hetki ajassa voi olla minkälainen tahansa. Se voi olla keskipäivän auringossa kylpevä tyyni satama-allas punaisine poijuineen ja kirjavine puuveneineen. Se voi olla aamuinen raukea tunne, kun syyssade rummuttaa peltistä ikkunalautaa kielien kesän jo menneen ja syksyn saapuneen. Tai yhtä hyvin se voi olla se tunne, kun on saanut pitkittyneen ja aikaavieneen työprojektin vihdoin päätökseen ja sisimmässään tuntee, ettei olisi sitä paremmin voinut suorittaa. Kauniita hetkiä on elämä pullollaan, haasteena on vain niiden löytäminen ja niistä niiden ansaitsemalla tavalla nauttiminen.
Elämän kauniita hetkiä olisi hyvä välillä pysähtyä muistelemaan ja tunnustelemaan. Mitä hyvää kerran on tapahtunut, sitä älkäämme verhoilko unholan kuristavaan lakanaan. Milloin viimeksi pysähdyit ja muistelit? Minne muistisi vankkoihin verkkoihin ajatuksesi sinut heittivätkään? Kenelle kellot soivat?
Kommentit
Lähetä kommentti