Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella turisti merkityt tekstit.

Bongaa, bongaa. Stadissa präniköitä feissejä!

Jo pitkään huimasti kasvanut pääkaupunkimme Helsinki jatkaa kasvuaan. Erityisesti kesän mukanaan tuoma kesätyöläisten joukko valtaa maamme suurinta kaupunkia kovaa vauhtia. Lämpimistä keleistä ja kesäisestä luonnosta nauttivat toki muutkin, kuin työn raskaan raatajat. Kesä on Helsingin turismin kukoistusaikaa, kun reppureissaajat ja muut turistit ympäri maailman kaahaavat Helsingin katuja geokätköjen ja muiden turistinähtävyyksien perässä. Tähän porukkaan kuluu myös eräs nimeltä mainitsematon veljespari kaukaa pohjoisesta, joista toinen on jo bongattavissa Espan puistosta jäätelötötterö kourassa (varokaa lokkeja). Toinen veljeksistä voidaan löytää Havis Amandan luota lähi päivinä. Liekkö pohjoisen kiekkohirmut rohkaisseet pojalaiset pois kelon koloistaan ja saapumaan ihmisten ilmoille.