Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella north merkityt tekstit.

Vuosi 2014

Tapanamme on täällä Nowibun toimituksessa ollut laatia pienimuotoisia ennusteita alkaneille tai alkaville vuosille tai vuodenajoille (esimerkiksi "Kesä 2011 - mitä tulee tapahtumaan?" , "Syksy 2012 - mistäs syystuulet puhaltavat?"). Tälle vuodelle, siis vuodelle 2014, ei kyseistä ennustetta ole vielä keritty laatimaan. Pahoittelut tästä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuuluu sanonta, ja siihen turvaudumme myös tänään. Tässä siis tämän vuoden ennusteet sekä kovuuslista, yhdistettynä. Olkaa hyvät. 1. MULLISTUS   Vuodesta tulee mullistava. Jengi sitoutuu, menee naimisiin, perustaa perheen, vakiintuu, saa lapsia, muuttaa maalle, ostaa veneen, myy talon. Sitä myötä luulisi meiningin laantuvan/taantuvan/hiljentyvän, mutta tapahtuukin päinvastoin. Skeittaus ja kaikenlainen sen ympärillä tai myötävaikutuksesta tapahtuva luova toiminta asettuu yhä merkittävämpään rooliin daily lifessä. (Yhteiset) Sessarit harvenevat -> yksittäisten (yhteisten)sessarien fii...

Klassiset introt - NORTH

Kunnon introt kunniaan. Majavan käyttö introissa on mahtavaa. Siitä ei pääse mihinkään. Noniin. Eli tässä seuraavassa pätkässä on mun mielestä hyvää eritoten intron ilonpilaajamajava, skeittaus ja vika earlymellakka. Eli kandee kattoa läpi koko pätkä: Mahtava hiippailija-maja tässä seuraavassa: Tässä hyvää on intron mental breakdown -majava. Lisäksi ihan loistavan genretön teepaita valinta ekassa ranissa. Gäppäilevä majava intro on myös hyvä Seuraavassa on TedDeGross sillon ku se oli vielä kova. Flipit, ne lähtee.