On jälleen aika julkaista jokakeväinen Rakkauskriitikon puheenvuoro.
(Luetaan siten, että ensin klikataan video käyntiin, ja samanaikaisesti aletaan lukea ääneen,juhlavalla äänellä alla olevaa tekstiä.Mikäli video päättyy, keskeytetään myös lukeminen siksi aikaa, kunnes video saadaan taas pyörimään alusta.Juhlava ääni jatkuu koko lukemisen ajan, voimistuen loppua kohti. Viimeiset virkkeet huudetaan.)
"Romanttinen rakkaus on höpöhöpöä. Ei kai kukaan järjissään oleva homo sapiens tosissaan väitä, että rakastuminen olisi miellyttävää, saati tavoiteltavaa? Voi kuinka monesti olemmekaan saaneet kuulla särkyneistä sydämistä, loputtomista kyynelvirroista, suolaisista poskista, kulutetuista nenäliinoista, hukatuista mahdollisuuksista ja pettyneistä katseista? Lukemattomat ovat ne kerrat, kun orastava ihastumisen taikka rakastumisen tunne on vienyt hyvää miestä kuin tuuli vie syksyn lehtiä, hallitsemattomasti, ennalta-arvaamattomasti, heittäen ne lopulta märkään, kuraiseen maahan, hyljäten oman onnensa nojaan, mätänemään, kenkien tallottaviksi, koirien pissattavaksi, lumen peittämäksi.
Rakastuminen on inhottava jäänne muinaisilta, barbaarisilta ajoilta. Kuinka monta hyvää, nukkumiseen tarkoitettua yötä onkaan valvottu rakkauden tähden? Kuinka monta lupaavasti alkanutta työhaastattelua onkaan valunut pitkin reisiä rakastumisen aiheuttamien sekavien ajatusten harhaillessa rakastuneen ihmisen aivoissa?
Rakkauden oopiumjuna pysähtyy jokaisella pysäkillä, ottaa lisää matkustajia, antaa tilaa vanhemmille, ilmoittaa seuraavan aseman, ajaa tunneliin, viheltää konduktöörin pilliin sydäntäsärkevästi. Rakastuminen on liian pitkään käynyt sima, pahanmakuinen,kitkerä,rumanvärinen ja humalluttava. Elämänmittainen rakastuminen on karmiva kohtalo. Rakkaus sokaisee ihmisen, pistin työntyy näkevän silmään ja pimeyteen verhotaan tämä onneton poloinen. Oman itsensä, omien tarpeidensa ja itsensä ajattelemisen sijaan raukkaparka ajattelee alati toista puoliskoaan ikäänkuin toinen olisi aivoton imbesilli vailla kykyä ajatella ja toimia. Tällainen aivotoiminnan täydellinen demilitarisoituminen on äärimmäisen vakava asia, johon jokaisen ihmisen tulisi kiinnittää huomiota jokapäiväisessä toiminnassaan, välttäen sitä viimeiseen asti, karttaen sitä kuin ruttoa ja peläten sitä kuin lapsi pelkää hammaslääkärin tuolia.
On vasta helmikuu, eikä toivoa vielä ole menetetty. Kuitenkin on syytä muistuttaa kaikkia sinkkuina eläviä, rohkeita ja ylväitä mallikansalaisia keväällä koittavista vaaroista ja haasteista. Luontoäidin massiivisena jylläävä propagandakoneisto on taas pyörähtämäisillään käyntiin, houkutellen talvihorroksesta herääviä ihmisiä romanttisiin eleisiin, huomaavaiseen käytökseen, hilpeään luonteenlaatuun, naisten sydänalaa hiveleviin hymynkareisiin ynnä muuhun epäsovinnaiseen käytökseen. Siksi Rakkauskriitikko katsookin velvollisuudekseen varoittaa kaikkia lehdettömän vaahteran takana vaanivasta isosta Pahasta Sudesta. Helmi-kesäkuun välinen ajanjakso on tunnetusti kriittisin. Kuka sen selättää on jo käytännössä lunastanut matkalipun Onnellisuuden satamaan, jonne ei rakastumisen tai teennäisen romanttisuuden inhottavat kalkkarot luikertele, missä ei seireenit lirkuttele kammottavia sulosointujaan, mihin eivät lämpimien tunteiden prepaid-liittymät yllä. Toverit, pysykää vahvoina! "
Kommentit
Lähetä kommentti