Siirry pääsisältöön

Rullalautailun maailmancup, ensimmäinen osakilpailu

On taas se aika vuodesta, jolloin virallinen skeittikisakausi startataan voimalla käyntiin. Maailmancupin ensimmäinen osakilpailu skeitataan Viron Tallinnassa, tarkemmin sanoen Saku Suurhallissa. Tere!

Suomalaisedustus on tuttuun tyylin vahvaa. Adidaksen raitaverkkareissa laudalla Saku-hallissa viilettävät Karvonen, Tommi sekä Wilson. DC lähettää tallistaan areenalle kovimmat nuoret luut, Niilon,Jaakon,Kasperin ja ei-enää-niin-nuoren Keiturin. Vansilta tuttuun tapaan kisakassinsa pakkaavat 2 x Champ sekä Mellunmäki-Simonen. Myös Street-Ghetto on siis paikalla, mistä toimituksessa ollaan hyvillään. Ponkesin nuorista koirista taistelun tiimellykseen osallistuvat Tuusulan Kisaveikkojen Jemeli ja Vuosaaren Ponnistuksen Jonne aka J-Nor aka Lady_Hitter94. Lisäksi Nowibun kisakutsuun vastasi itse Mr Punainen Härkä, Ryan Decenzo,jonka edesottamuksia tullaan seuraamaan tiiviisti. Erityismaininta myös Kareemin ottopojan, Manny Santiagon nimestä osallistujalistassa. Axion 4 life,Reem!


Koska kyseessä on mittavan maailmanlaajuisen huomion saavuttava yleisötapahtuma, koemme täällä Nowibun hiilidioksidintuoksuisessa avokonttorissa mainostamisen olevan tavallistakin tärkeämpää. Mikäli mielii maailmanlaajuiseen levitykseen (kuten me), on parasta käyttää kaikki mahdollinen markkinointiaika hyödyksi. Siispä tilasimme filosofian tohtori Pekka Himaselta NWB X RDM - collabogrippitägin, jonka näette alla. Ei niin hyvää mainosaikaa kannata pitää pelkästään itellään, sipoolaiset kassialmat saakoot osansa myös. Hyvä Ilu ja Pete ja Jonne ja kumppanit!

Huom! Uusi Nothing Wins Butter-elokuva on tuota pikaa teattereissa kautta maailman! Luvassa vartin verran aitoa ja perinpohjaista myötähäpeää! Ole Nowibu, niin mekin olemme!


Kommentit

  1. NUTS!! Vahva edustus, mutta eikö teijän toimisto oo enemmänkin pierun kuin hiilidioksidinhajuinen? Pieru siellä haisee,paskahousut!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tarinoi

"Täs oli ennen Jameksen hima. Seilattiin sen kaa Hollannissa joskus seitkyt-luvulla. Se toi mulle kerran laatikollisen Amerikan paitoja. Hahhah. Houstonin paitoja" -Eltaantuneen viinan katkuinen vanha merimies toiselle vanhalle viinankatkuiselle merimiehelle metrossa. "Mä kävin just maksaa velkoja Pasilan jätkälle, mut ei mul ollu tarpeeks rahaa, nii emmä saanu silt mitää. Mä sain kyl yhet telaketjut tos aamul,et lähti päivä käyntiin, mut nyt kyl tarttis viel yhet bemarit." -Hikiniskainen mies bussissa.   "Sit mun lipas hajos sinne tetsariin ja mä olin niinku et mitä vittuu?" -Rastahenkiseen hamppumyssyyn pukeutunut opiskelijanuorukainen toiselle.

Indieband The Pointers, portraits

Hyvä päivä!

Tämä päivä, maanantai 2. huhtikuuta 2012, oli todella hyvä päivä. Päivä voi olla erityisen hyvä, jos - On tavannut edellispäivänä kauniin tytön - Aamulla herätessä mitään paikkaa ei kolota - On ruokaa mitä syödä ja juomaa mitä juoda - On kevät - Jalassa on hyvät,mukavat kengät - Suihkusta tulee lämmintä vettä - Näkee hyvän kaverin - Tekee jotain, mikä tuntuu tärkeältä - Saa jonkun nauramaan - Löytää kaapin perältä valtavat, löysät,valkoiset lakanakangashousut - Saa tekstiviestin - Piirtää kuvan,josta tykkää itse - Huomaa vanhan ihmisen ja pitää ovea tälle auki - Vanha kaveri muistuttaa,että huomenna on viimeinen päivä hakea kouluun - Oma ruumiinrakenne tuntuu hyvältä - Ei käytä ollenkaan rahaa - Pyöräilee jonnekin - Mieleen tulee hyviä kevät-ja kesämuistoja - On joku, jolle soittaa - Gripin ja kengänpohjan välinen kitka on optimi isojen ollieden tekemiseen - Lippis on niin hyvä,ettei sitä tarvitse kohennella ollenkaan - Tulevaisuus tuntuu valoisalta