Ranskalainen partavesi tuoksuu miedosti alkovissa. Astun sisään punavuorelaiseen kivijalkatoimistoon, jossa majaansa eli työhuonettaan pitää Berliinissä ja Tokiossa mainetta niittänyt suomalainen taiteilija/lifestylekollektiivi Eat + All + Food. Kollektiivin työhuone on juuri sen näköinen, kuin punavuorelaiselta työhuoneelta odottaa sopiikin. Kadulle toimiston ulkopuolelle on parkkeerattu useilla U-lukoilla varustettuja kalliin, mutta tylsän näköisiä polkupyöriä. On fiksiä, on sinkulaa, on babybluenvärinen Bianchi. Hulvattomin hipsujalka on nostanut munamankelinsa varulta viereisen muurin seinään roikkumaan noin metrin verran maanpinnan yläpuolelle. Liiottelua? Ehdottomasti.
Alkovista minut tempaistaan sisään toimistoon Animal Collectiven jykevien biittien tahtiin. Norsunluunvalkoiset Genelecit tykyttävät minimalistisesti sisustetun toimiston ilmaa, värisyttävät innovatiivista ilmapiiriä rytmeillään. Kaikkialla on valkoista, puhdasta ja hohtavaa. Tarkoin huolitellut yksityiskohdat, kuten valtava Lenin-posteri mustan sohvan yläpuolella, luovat harmonisen tunnelman. Sormia syyhyttää, tekee mieli alkaa keksimään cooleja juttuja. Espressokeitin tupruttelee lakkaamattomalla hirsipöytätasolla luonnonmukaisesti tuotettuja ekotuoksuja entisestäänkin kestävää kehitystä tihkuvaan ilmaan. Mokomarketista aamutuimaan noudetut, lähitilalla Kolumbiassa tuotetut pavut on jauhettu omalla kahvimyllyllä hienoksi poroksi. Luomumaitoa, suomalaista, kahvin sekaan ja säilykepurkista vedetty voisarvi lautaselle ja ei muuta kuin toimiston edustalle nauttimaan ja näyttäytymään. Ohhoh, terassituolille ja pöydälle on maalausvaiheessa roiskunut huolettomasti vähän erisävyisiä maaliläikkiä. Noh, ei se haittaa, se on oikeastaan vaan tosi aitoa.
Parrakas mies esittelee itsensä Juhoksi. Kädenpuristus on vahva ja luottamusta herättävä, esiteollinen. Juho kertoo olevansa valokuvaaja, joka on opiskellut myös painotekniikkaa ja valmistunut vasta korkeakoulusta. Housut ovat tyköistuvat, kengät punaista nahkaa. On ollut kiirettä, pitänyt järjestää pari galleriaa näytöskuntoon, osallistua muutamaan kansainväliseen workshoppiin ja käydä pyöräilemässä ja aistimassa fiiliksiä kaupungilla. Partasuu kertoo rakastavansa työtään, eikä voisi kuvitella mitään parempaa kuin työhuoneen, jonka voi jakaa yhtä intohimoisesti luomiseen suhtautuvien ihmisten kanssa. On kuulemma inspiroivaa, kun koko ajan on aikaa vain olla. Juhon älypuhelin soi, soittaja on frendi, jolla on tatuointiliike ja moottoripyöräilystä kiinnostuneiden miesten parturiliike. Pitää mennä, parta on kuulemma ohi, viikset ovat seuraavana kehissä. Hyvästelen Juhon ja vastaanotan yksinkertaisimman käyntikortin, jonka olen ikinä nähnyt. Kortti on tyhjä, lukuunottamatta pienellä painettua työhuoneen logoa, haaleaa hakasulkua muistuttavaa symbolia. Kiitän, vaikka hämmästykseni on varsin suuri.
Seuraavaksi puheilleni tulee vaaleahiuksinen, noin kaksikymppinen nainen, joka hymyilee ystävällisesti ja tarjoaa Flow-festivaalien esitettä. On kuulemma suunnitellut ulkoasun. Kaunis neito esittäytyy neiti K:ksi, joka on kuulemma hänen vähän uugeempi DJ-nimi. Mennään sillä sitten. Neiti K paljastuu myös paljoksi muutakin kuin levyjä soittava art designer. Neiti K on juuri avannut avantgarde-taidetta ja katutanssia yhdistävän ateljeen Kallioon, ja projekti on pitänyt sykkeessä. Sykkeessä neiti K haluaakin olla, koska muuten idikset levii niinku CCR:n vikat albumit. Neiti K asuu työhuoneen takahuoneessa, jossa toimii myös valokuvastudio ja pieni myymälä, jossa pidetään FINNdesign-kirppistä kerran puolessa vuodessa. Neiti K on juuri lähdössä New Yorkiin tapaamaan muutamia frendejä Greenwich Villageen, kunhan ensin saa avattua uuden Vintage4ladiez-vaateliikkeensä Franzeninkadulle. Neiti K:n iPhone 5S värisee ja vaaleaverikkö pahoittelee. Soittaja on kuulemma Björkin edellisen levyn tuottanut lontoolainen tuottaja, eikä puhelua vaan voi missata. Muotihali ja Neiti K katoaa mustavalkoisten verhojen taakse takahuoneeseen. Amerikkalainen aksentti.
Alkovista minut tempaistaan sisään toimistoon Animal Collectiven jykevien biittien tahtiin. Norsunluunvalkoiset Genelecit tykyttävät minimalistisesti sisustetun toimiston ilmaa, värisyttävät innovatiivista ilmapiiriä rytmeillään. Kaikkialla on valkoista, puhdasta ja hohtavaa. Tarkoin huolitellut yksityiskohdat, kuten valtava Lenin-posteri mustan sohvan yläpuolella, luovat harmonisen tunnelman. Sormia syyhyttää, tekee mieli alkaa keksimään cooleja juttuja. Espressokeitin tupruttelee lakkaamattomalla hirsipöytätasolla luonnonmukaisesti tuotettuja ekotuoksuja entisestäänkin kestävää kehitystä tihkuvaan ilmaan. Mokomarketista aamutuimaan noudetut, lähitilalla Kolumbiassa tuotetut pavut on jauhettu omalla kahvimyllyllä hienoksi poroksi. Luomumaitoa, suomalaista, kahvin sekaan ja säilykepurkista vedetty voisarvi lautaselle ja ei muuta kuin toimiston edustalle nauttimaan ja näyttäytymään. Ohhoh, terassituolille ja pöydälle on maalausvaiheessa roiskunut huolettomasti vähän erisävyisiä maaliläikkiä. Noh, ei se haittaa, se on oikeastaan vaan tosi aitoa.
Parrakas mies esittelee itsensä Juhoksi. Kädenpuristus on vahva ja luottamusta herättävä, esiteollinen. Juho kertoo olevansa valokuvaaja, joka on opiskellut myös painotekniikkaa ja valmistunut vasta korkeakoulusta. Housut ovat tyköistuvat, kengät punaista nahkaa. On ollut kiirettä, pitänyt järjestää pari galleriaa näytöskuntoon, osallistua muutamaan kansainväliseen workshoppiin ja käydä pyöräilemässä ja aistimassa fiiliksiä kaupungilla. Partasuu kertoo rakastavansa työtään, eikä voisi kuvitella mitään parempaa kuin työhuoneen, jonka voi jakaa yhtä intohimoisesti luomiseen suhtautuvien ihmisten kanssa. On kuulemma inspiroivaa, kun koko ajan on aikaa vain olla. Juhon älypuhelin soi, soittaja on frendi, jolla on tatuointiliike ja moottoripyöräilystä kiinnostuneiden miesten parturiliike. Pitää mennä, parta on kuulemma ohi, viikset ovat seuraavana kehissä. Hyvästelen Juhon ja vastaanotan yksinkertaisimman käyntikortin, jonka olen ikinä nähnyt. Kortti on tyhjä, lukuunottamatta pienellä painettua työhuoneen logoa, haaleaa hakasulkua muistuttavaa symbolia. Kiitän, vaikka hämmästykseni on varsin suuri.
Seuraavaksi puheilleni tulee vaaleahiuksinen, noin kaksikymppinen nainen, joka hymyilee ystävällisesti ja tarjoaa Flow-festivaalien esitettä. On kuulemma suunnitellut ulkoasun. Kaunis neito esittäytyy neiti K:ksi, joka on kuulemma hänen vähän uugeempi DJ-nimi. Mennään sillä sitten. Neiti K paljastuu myös paljoksi muutakin kuin levyjä soittava art designer. Neiti K on juuri avannut avantgarde-taidetta ja katutanssia yhdistävän ateljeen Kallioon, ja projekti on pitänyt sykkeessä. Sykkeessä neiti K haluaakin olla, koska muuten idikset levii niinku CCR:n vikat albumit. Neiti K asuu työhuoneen takahuoneessa, jossa toimii myös valokuvastudio ja pieni myymälä, jossa pidetään FINNdesign-kirppistä kerran puolessa vuodessa. Neiti K on juuri lähdössä New Yorkiin tapaamaan muutamia frendejä Greenwich Villageen, kunhan ensin saa avattua uuden Vintage4ladiez-vaateliikkeensä Franzeninkadulle. Neiti K:n iPhone 5S värisee ja vaaleaverikkö pahoittelee. Soittaja on kuulemma Björkin edellisen levyn tuottanut lontoolainen tuottaja, eikä puhelua vaan voi missata. Muotihali ja Neiti K katoaa mustavalkoisten verhojen taakse takahuoneeseen. Amerikkalainen aksentti.
Kommentit
Lähetä kommentti