Siirry pääsisältöön

Nowibu News 31.1.2013

Nowibu Newsin iltapäivätoimituksesta, hyvää iltapäivää!

Edellisestä Nowibun uutislähetyksestä onkin jo kulunut hyvä tovi. Tämän takia osa tämänkertaisista uutisista on paitsi vanhoja, myös tylsiä. Osa voi myös olla täysiä uutisankkoja. Tässä aiheitamme.


Papo kyllästyi asumaan epämääräisen thaihierontalaitoksen yläkerrassa ja päätti muuttaa Nikelle, Alinin suvun omistuksessa olevaan hulppeaan ludviginaikaiseen mansioniin Helsinginkadun paremmalle puolelle Kustaankadulle. Onnittelut Papolle ja Nikelle oivasta peliliikkeestä! Ja onnea uuteen kotiin Papo!

Papon ja Niken nykyisen asunnon rakennuttanut Venäjän keisarillisen armeijan kenraalisotamarsalkka Sergei Boris Ivan Igor Alexander von Alin kuvattuna huvilansa juhlasalissa (nyk. Papon huone toim.huom.).    







NWB Cineman pitkäaikainen taiteellinen johtaja ja postmodernin kuvasuhdeshakin nerokas isähahmo Artturi on aloittanut vihdoin ja viimein uuden elokuvan leikkaustyön. Elokuvan olisi määrä olla valmis tämän vuoden puolella, mutta taiteellisista päähänpistoistaan tunnettu Rekolan paroni voi myös jättää elokuvan esittämisen aina alkuvuoteen 2014. Elokuva tulee ohjaajan mukaan olemaan "vallankumouksellisista tavoitteistaan huolimatta äärimmäisen likaista sludgea pullollaan oleva empiirinen maalaus". Mitä se ikinä tarkoittaneekaan, jäänee arvoitukseksi.
NWB Cineman taiteellinen johtaja Artturi tunnetaan ajattomasta tyylistään ja näyttelijäläheisestä asenteestaan. Tässä filmivelho neuvoo napakoilla komennoilla Kaitsua ja Eliasta järjestäytymään poikkitaiteelliseen asentoon New Yorkissa.


Koko valtakunnan rakastama, iki-ihana Juho on kotimaahan kantautuneiden kuvaviestien perusteella suorastaan rakastunut uuteen asuinpaikkaansa Newcastleen. Opiskeluidensa lomassa Jubo on vieraillut muunmuassa lukuisia kertoja vehreillä nummilla (joilta löytyneille raunioille hän on yhtä useasti kiivennyt SUOMI-kaulahuivi kaulaansa sidottuna) sekä nauttinut jalkapalloviihteestä Newcastle Unitedin kotistadionilla aasialaisten koulutovereidensa hihkuessa korvat punoittaen Juhon vuvuzelamaisille "HURRAA!!"-huudoille. Juho on koko Suomen kansan iloksi jatkanut innokasta valokuvausharrastustaan myös Brittein saarilla. Tästä teosta haluaa koko Nowibun toimitus nostaa hattua tai oikeastaan knallia Juholle. Toivokaamme Juholle yhtä menestyksekästä kevätkautta sateisilla saarilla!
Valitettavasti Newcastle Unitedin kapteenin Johnny "Big Boner" O'Connorin kädessään pitelemä jalkapallo peittää juuri Juhon naaman, sillä olisi ollut mieltäylentävää nähdä tuo iki-ihana juhomainen korvasta korvaan ulottuva hymy tässäkin kuvassa. Lättähattuiset nuoretmiehet Juhon takana ovat luonnollisestikin hänen opiskelutovereitaan. Ja sattuupa kuvaan päässyt myös Juhon geologian professori,kuvan vasemmassa yläreunassa, silmälasipäinen kravattikaula, mister Leopold O'Flanagan.




Random-boys eli Sipoolaiset maantierosvot Ilu,Pete,Jonne,Ankku ja muut ovat jälleen painaneet t-paitoja henkensä pitimiksi. Nopeimmat ja onnekkaimmat ovat jo omansa naaranneet. Toimitukseen tulleiden sähkeiden perusteella RDM Intl. Corp on panostanut tänä vuonna visuaaliseen ilmeeseen entistäkin enemmän, ja Ilu Randomin juorutaan toimineen projektin taiteellisena johtajana. Jos et vielä ole hoitanut RDM paitaa yllesi, ole nopea ja hoida se nyt!
"im random" on tyköistuva slogan paitaan kuin paitaan. Tässä pitkähiuksisille pojille suunnattu punainen "im random"-paita. Osta omasi niin pian kuin suinkin, sillä nämä paidat menevät niin pian kuin suinkin!   





Pari viikkoa sitten Solution-Villeltä vuosi internetiinsä uudensa elokuvansa trailerinsa. Toimivaa ja uskomattoman esteettistä traileria on kehuttu ympäri maailman. Vaatimattomimmatkin kehut olivat luokkaa "PARAS KOSKAAN NÄKEMÄNI VISUAALINEN TEOS" ja "JOS ELÄMÄN IHANUUDEN VOISI TIIVISTÄÄ YHTEEN TRAILERIIN, SE OLISI TÄMÄ". Elokuvan soundimaailmasta huolehtii todennäköisesti ainakin osittain Ollin (Haastattelu uudessa HaiJumpissa) Lichen Gumbo-niminen yhtye. Rouheaa ja puhkijuostua riffiä tahdittaa epämääräiset,katkeavia stygejä täynnä olevat äänimaisemat. Alla kuullaan Lichen Gumbon edeltäjää, Licheniä.

 


Seuraava Nowibu News kuullaan/nähdään/luetaan todennäköisesti vasta tulevaisuudessa, silllä menneisyyteen ei ole palaamista, koska Aikakone on jo lopettanut ja Toy Machine keskittynee jatkossakin vain lelulen/skeittien tekemiseen. Hyvää päivänjatkoa, toivottavasti kukaan ei aio luita katkoa!






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Brand NEW NWB AD has boorn

NWBgallery - #history#memories#skateboarding

 Nick Stansfield Pariisissa. Nick on Manchesterista ja todella mukava kaveri. Tänä päivänä Nickillä oli sattumalta synttärit. Kyseli kovasti Manchesteriin skedeemään, ehkä joskus vielä..  Pöytäfudis, pelien keisari. Ehdoton klassikko, johon ei kyllästy. Jesse ja Sven Kilchenmann Pariisissa. Entisaikojen flippimaakari Darkstarilta, millä lie Sven skeittaa nykyään? Ehkä ikä alkaa jo painamaan käkikellomaan miestä, mene ja tiedä. "Battalionin" puuduttavasta pätkästä huolimatta sympaattinen jätkä, kova höpöttämään.  Wille, uskollinen huonekaveri, vetelee seinäjokisia hirsiä Pariisissa. Jos nukkumisesta maksettaisiin palkkaa, Wille olisi helposti maailman rikkaimpia miehiä. Nuku hyvin, Willie-boy!  Norro ja Notre Dame. Samalta Pariisin reissulta. Norrolta tulossa kohta myös uutta pätkää uuteen Perukseen. Sitä venaillessa.  Kivi ja Esa, veteraanit ei väsy. Berliinissä SevenInchin ekalla reissulla, Controllin kämpillä, kiitos reissusta ukot! Sairaita jätkiä. H

Unohtunut luonnos / 27.6.2015 klo 0:26

Suomen kesäinen ilta on kaunis. Oikeastaan olisi asianmukaisempaa puhua suomalaisesta kesäyöstä, sillä tarkoitan sitä ajanjaksoa, joka alkaa illalla kello kymmenestä ja loppuu kello kahteen aamuyöstä. Kesäyön tanhu saa mielen virkeäksi, se kirvoittaa lempeitä lauseita kosteille huulille, se avaa arjen patinoittamat hengitystiet ja virkistää sielun ja ruumiin. Kesäyö on siniharmaasävyinen ja unelias ajanjakso, jolloin tuntuu, että elämä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, aina vaan ja uudestaan, päivät seuraavat toisiaan ja aina uudelleen saapuu keskiyön siniharmaa valkeus ja unentulo pysyy poissa. Tällainen kesäyö on kaunis. Kesäyönä saattaa tulla hyvinkin mieleen kirjoittaminen. Vanha blogi, kuin menneisyyden irstas muisto löytyy internet-selaimen sivuhistoriasta, edellinen käynti sivulla kuukausia sitten. Sinne, jo unohtuneeseen ja kertaalleen maan poveen siunattuun blogiportaaliin voi kirjoittaa. Tuttu ulkoasu, tuttu hallintapaneeli, pelkästään tuttua ja ehkä siksi turvallista. Alankomaid