Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2011.

Teknistä.

Nowibun kesän teknisyyskilpailu on saanut ensimmäisen osallistujan. Kanadalainen Rick Howard on ensimmäinen, joka on ottanut haasteen vastaan. Kiitos Rick. Ja vielä muistutuksena rakkaat lukijat. Omat tekniset temppunsa voi lähettää vielä syyskuun loppuun mennessä tuttuun ositteesen. Parhaat palat julkaistaan ja palkitaan. Rickille lähtee postiin Lakain kengät kiitoksena hyvästä panoksesta.

Työlki ellää- Kirja-arvostelu

Kustannusosakeyhtiö Nowibun Kirjapaja Oy ilmoitti alkuviikosta yhtiön uusimman kaunokirjallisen teoksen nimen ja teeman. "Työlki ellää" on kolmas osa Kirjapajan kymmenosaista "Työt ja huvitukset" kirjasarjaa. "Työlki ellää" kertoo kaunistelemattomasti tavallisen työntekijän arjesta, sen hyvistä ja huonoista päivistä, ihmissuhteista, elämästä. "Työlki ellää" on koskettava tarina nuoresta miehestä, jolla on mukava työ, rakastava perhe, paljon mukavia ystäviä, terveyttä, mukavia harrastuksia ja positiivinen elämänasenne. Kirja kertoo riipaisevasti nuoren miehen arjesta ja työnteosta. Teos herättää lukijassa monenlaisia tunteita, aistimuksia ja myötätuntoa. Ennenkaikkea kirja heittää ilmoille koko joukon kysymyksiä identiteetistä, aikuistumisesta, alaisena olemisesta. Mitä söisin tänään lounaaksi? Kuinka voisin palvella asiakkaita tänään paremmin kuin eilen? Ulkona sataa, olen silti töissä, onko minussa jotain vikaa? Kuka minä oikein olen? &qu

Porkkana päivässä pitää tohtorin loitolla

Syksyn ja loppukesän kotimaiset vihannekset ovat taas saapuneet meidän urbaanien ja boheemien kaupunkilaistenkin saataville. Hakaniementorilta, sekä kaikkien hyvin varusteltujen ruokakauppojen hyllyiltä on nyt poimittavissa mm porkkanoita, kaaleja sekä perunoita. Ensi viikko on virallinen Nowibu Food and Something- viikko, jolloin jokaisena arkipäivänä julkaistaan yksi tai useampi herkullinen ruokaresepti. Ja jälleen, jokavuotiseen tapaan, myös "NWB- The Greatest Storytellers of Our Time" - lukijakisa pyörähtää käyntiin toden teolla heti syyskuun alusta. Toimita siis meille toimitukseen oma englanninkielinen tarinasi ja voita huikeita n.w.b-palkintoja! Kolme parasta tarinaa julkaistaan sivuillamme talven ja kevään aikana!! STAY TUNED!! Lisäksi lyhyesti. Nowibun oma radio ostettavissa täältä . Toistaiseksi ainoa värivaihtoehto on vihreä (green), mutta heti alkuvuodesta saataneen uusia värimalleja sekä laitteita (imuri, leivänpaahdin sekä silitysrauta).

Sade

Maanantai oli sateinen päivä. Sade piiskasi Helsingin katuja tasaisen tappavasti ja välillä vettä satoi suorastaan kaatamalla. Sateesta huolimatta maanantai on ollut varsin hyvä päivä. Muunmuassa uusi pyörä voi saada suupielet ylöspäin sateisena päivänä.

Heei, mikä mahtaa olla in?

"Auto on nytten musta New York on jälleen in Tunnethan Woody Allenin ja Manhattanin --- On muotia pelata tennistä ja rullaluistella Hevospoolon sääntöjä on taas syytä muistella Tee niin, tee näin olet in, in, in Olet keskipiste koko kaupungin --- Hei hei Mikä mahtaa olla in? Kertokaa mikä mahtaa olla out? Mikä mahtaa olla, in?" -J.Karjalainen

Hymyile, on maanantai!

Ihana luonto

Luonto on voimavara ihmiselle. Hektisen kaupunkielämän keskellä retki luonnon helmaan virkistää. Kaiken lisäksi, luontoäiti tarjoaa mitä mainioimpia herkkuja. Mustikka on yksi niistä. Mustikoita voi poimia metsästä loppukesästä. Mustikat ovat terveellisiä, hyvän makuisia ja niiden poimiminen on parhaimmillaan hauskaa. Käykää siis metsään hyvät ihmiset, sillä metsän herkut ovat kovuutta, kaikin puolin.

Aikojemme mestareita:

Onnittelut NWB:n omalle mestarille!!!!

Mestari!

"Mestari: Varsinkin puhekielessä: ylipäänsä jossakin asiassa erityisen taitava henkilö. Uskonnollisessa kielenkäytössä toisinaan: Jeesus Saksalaista teologia, katso Mestari Eckhart Saksalaista gotiikan ajan taidemaalaria, katso Mestari Francke Suomenmestaria, katso Mestari Alin Taistelulajin mestaria, katso sensei Urheilulajin mestaria, katso nykyaikaisten olympialaisten mitalitilastoja Kirjallisuuden ja elokuvien perushahmoa, katso Mestari (hahmo) King Vidorin elokuvaa Mestari vuodelta 1931 Anssi Mänttärin elokuvaa Mestari vuodelta 1992 Mestari, Hannu Mäkelän kirja" -Lainaus wikipediasta

Saunooko pojat lauantaina?

Kannustetaan Poikamme Suomen Mestareiksi. Tuplamestaruus nowibulle 2011!!!!

Back in town.

Nyt jo varmuudella voidaan sanoa, että vanha kunnon, Artturi new Yorker on palannut Helsinkiin. Artturin voi siis tästä edespäin bongata Suomen valtion alueelta. Muunmuassa pyöräilystä ja musisoinnista suuren yleisön tietoisuuteen ponnahtaneella Artturilla on myös skeittitaustaa. Tästä todistuksena muutama kuva. Menneisyyttään ei voi paeta, Artturi hyvä. Ei edes ulkomaan matka pyyhi nuoruuden toljailuja unholaan. Mutta onko se huono asia? Tässä tapauksessa väittäisin, että ei. Kovuutta kaikin puolin.

Dennis Busenisti

Päivän uutisia. Kampin K-Marketissa kaikki hedelmät 1e/kg vain tänään!! Juttelin Etniesin sällien kanssa, Nick Garcia kyseli mistä sais weedoa. Muuten vaikutti mukavalta sälliltä. Willow tuli juttelemaan iloisesti, vaikutti samalta ku nettipätkässä missä selittää junatarinaa. Jose oli fiiliksissä suomesta, harmitteli ESn kohtaloa. "Finland is super rad, you know?!" D3:t takaisin kaupoissa! Ponkesissa, ja heti puoleen hintaan. Kovaa. Artturi "Been there, done that" Pitkälä on luultavasti jo Suomessa. Tänään on käyty Hakaniemen kauppahallissa ja torilla. Torilla kotimaiset luumut 3,5e/litra, jokaisessa 15kojussa sama hinta. Sovittu juttu? Sillan alle pääsee jo skeittaamaan. Menen sinnne tänään. Kaivarin parkin rakennusprojekti on viivästynyt. Alkuperäisen aikataulun mukaan parkin pitäisi valmistua elokuun loppuun mennessä, mutta siihen ei todennäköisesti ehditä. Parkille tulossa kuitenkin mm. maahan upotettu betonimini. Kovaa. Kirmo ja Ville

Työmatka

Ilma tuoksuu märälle mullalle ja aamuinen tuulenpuuska saa vilunväreet tanssimaan selkäpiissäsi. Naapuritalon porttikongista ulos astuu innokas alakoululainen, reppu täynnä koulukirjoja ja lapsenmielistä intoa. Seuraat katseellasi tuota pientä ihmistä, jolle moni asia on uutta ja ihmeellistä. Muuttolintujen armada liitää kirkkaansinisellä taivaalla.Etelään. Nenänpääsi on kylmä ja hupparin taskussa käyttöä odottaa kertaalleen käytetty, palloksi rypistetty Lotus-nenäliina. Edellisenä iltana suljit ikkunan nukkumaanmennessäsi, ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Illalla oli kylmä. Karhupuiston lippakiskalla on hiljaista, lipan alta kulkijaa tervehtii alas vedetty aaltopelti. Terassin puutarhapöydät on kasattu ja kahlittu vaijerilla tiukasti toisiinsa kiinni. Kellertävä tammenlehti leijailee ilmassa, kuin vältellen viimeiseen asti maahan joutumista, kastumista ja liiskautumista. Aurinko paistaa ja ilma on kuulas. Yöllä on satanut, pujottelet kadulla kimaltelevia vesilätäköitä

Pyötäily, jooga

Pyöräily ja jooga on syksyn kovuuslistalla varsin korkealla. Pyöräilyyn tarvitaan pyörä, jonka voi lainata kaverilta jos omaa ei ole vielä löytynyt. Jooga sen sijaan ei välttämättä kaipaa mitään varusteita. Ja jos sopivaa ryhmää ei löydy voi harrastuksen aloittaa sähköisen kotiopettajan neuvoin.

Heath

Belgiassapäin liikkuville tiedoksi

Ray on legenda

Mitä tähän nyt voi sanoa? Mahtava meno.

Hosoi - Fiilistä syksyyn

Syksyllä - Ei tehä pahoja temppuja - kruisaillaan - pelataan lätkää - otetaan valokuvia - tehään töitä - puetaan lämpimästi - hengitetään syvään - muistellaan kesää - juuaan maitoa suoraan purkista - kuvataan videopätkää - ajetaan pyörällä tuulitakeissa - käytetään kaulahuivia - ei käytetä kaulahuivia - joogataan kuin surffarit - syödään vihanneksia ja omenoita - käydään syksyisessä metsässä - katotaan, kun koululaiset menee reput selässä kouluun aamulla ja muistellaan vanhoja - juuaan teetä - duunataan sapluunoita - leivotaan ite sämpylät - ommellaan paitoja - ollaan rädejä - kasvatellaan viiksiä - ei katella mimmejä - katellaan sittenkin mimmejä - otetaan iisisti

Eric Koston + 20v Synttärit

Kovuutta todellakin: Grindeistä ja slaideista jatkuvat manuaalit, slämien jälkeen jatkuvat ranit, katsekontaktikameraankeskentempun, koston. huh

Ei mikään teini

Teinivuodet oli ja meni. Hassuttelu ja temppuilu on teininä arkipäivää, mutta miten käy nyt kun teineys on taakse jäänyttä elämää? Onko hulvattomat voltit historiaa vai vieläkö vetreyttä löytyy. Aika näyttää miten käy. Onnea Nikke.