Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2010.

Yksinäisyys on tyylikästä

Kun toiset juhlii, on toiset äänettöminä kodeissaan, yksin. Ne on UG-jätkiä.

Onnea!

Masteri

Kuvassa hyppivä Sepi on masteri, Frontideflip-masteri. Kuvassa istuva Mies on myös masteri, epäterveellisissä elämäntavoissa nimittäin. Sepillä on ihan terveelliset elämäntavat.

Saunabad

"Alunperin Intiasta lähtöisin oleva "saunabad"-ilmiö on maahanmuuton myötä alkanut saamaan jalansijaa myös meillä kylmässä pohjolassa. Saunabadin tunnnistaa huolettomasta, lähes vitsin omaisesta pukeutumistyylistä, jossa esim. hupun annetaan roikkua huolimattomasti yhden napin varassa toisella olkapäällä, tai kuten yllä olevassa kuvassa, laitetaan ns. kaikki peliin välittämättä enää ollenkaan vaatteiden päälle ripustamisesta, jolloin tärkeää on enää se, että vaatteet jollain tavalla roikkuvat mukana..." -HS. 24.10.2010

TJ 6

Tänään jäljellä 6 työpäivää. Siis kuusi työpäivää. Marraskuussa keskitytään kääntelemään kylkeä Katalonian auringossa. Samalla Suomessa herätään 07.00 ja poljetaan pinkillä munamankelilla Forenomin toimistolle Mäkelänkadulle vastatuulessa, vaakasuoran räntäsuihkun piiskatessa armotta partaista naamaa. Nenäsi punoittaa, Artturi. Räntää Mäkelänkadulla Marraskuussa. Artturia ei näy,vaikka hän ajaa vain 1m päässä takaa tulevan auton vierellä. Varpaita palelee.

Greetings from Riihimäki!!

Moi Kaikki! Terveisiä Riihimäeltä. Täällä on ollut ihan kivaa. Aurinko on paistanut ja muutenkin on ollut kylmä. Hetken päästä lähden kotimatkalle. Maltan tuskin odottaa takaisin Suomeen pääsyä. Kuvassa paikallisten nuorten suosima illanviettopaikka, jossa aion vielä ennen paluuta käydä aistimassa tunnelmaa. Nähdään pian! t. Arska Riksusta.

Nowibun Laki

Hyvässä blogissa ei oo ikinä liikaa turhia, yhden postauksen elämänkaaren omaavia palstoja, joten perustetaan uusi lakipykäliin nojaava palsta, Nowibun Laki. Pykälä 1. "Jos voit pahoittaa tyttöystäväsi mielen, pahoitat sen"

Päivän klippi

Vähälle jääneet videopäivitykset Nowibussa ovat täysi mysteeri. Vaikka kuvaamassa on käyty, videotaltioinnit ovat jääneet jostain syystä vähälle. Tässä kuitenkin yksittäisklippinä Artturin kickflip bs krooked to nollieflip popover velodromilla kauniin keväisessä ilmassa. Liekkö pojilta tulossa jotain leffaa talven aikana? Saapa nähä.

And the BOOOYY HAS boorn

"Aieus iudirium vixius" sanoi Hallux Valgus ja ajoi viiksensä. Tässä vielä ensi kesän kuuminta viiksimuotia. Vasemmasta ylänurkasta löytyvät räkärännit tunnetaan myös nimellä "Viitasaariviikset". Kylkiluun murtuman vuoksi suosittelen kaikkia pidättäytymään viikoksi liikkumisesta. Paikoillanne.

Random, Raaaanndoom

Rick Random suoritti ensiesiintymisensä vuonna 1954 tarinassa Crime Rides the Spaceways (SDL n:o 37), suomeksi "Kostaja avaruuslaivassa". Tässä Kallion videokerhon filmatisoinnissa nähdään katkelma tarinan huikeasta loppukohtauksesta. Pukemalla Rickin minihameeseen videokerholaiset ovat halunneet ottaa kantaa universaaliin miesihanteiden rappeumaan. Pääroolia näyttelee Nikolai Kopernikus Jr .

Samoja naamoja

Pitihän se tämä tännekkin saada ku samoja ihmisiä on niin paljo. Eli jos ei tiedä mikä on homman nimi niin sen pystyy tarkistamaan Hangupista . Härski Hartikainen.

Tietty aina on vaihtoehtoja

Juu elikkä siltä varalta että porukkaa alkaa skeittaus/futis/sulis kyllästyttämään, me täällä Nowibussa pyritään muistuttamaan ihmisiä siitä, ettei aina tarvi harrastaa sitä samaa mitä kaverikin harrastaa. Tää nyt ei oo viel vaa rantautunu Suomeen, mut ei varmaa kauaa tarvi venailla ni Kalliossa alkaa tolpat niinsanotusti tutista. Tässä nyt vaikka vähän Saunabad-henkistä toimintaa. Kaduthan on täynnä tolppia.