Siirry pääsisältöön

Torstai-Tervonen


Karvattomuudestaan huolimatta Markus jaksaa aina hymyillä,vitsailla, hullutella ja olla muutenkin kaikin puolin todella mahtava kundi. Kuvassa Markus on juuri heittänyt ns. leijan Helsingin ylle, eikä valmentajaparka tiedä niistä asioista epäonnekseen tuon taivaallista.

"Markus vielä nuori poika,
mutta kuitenkin,
karvaton koooira!"

Lauluntekijä, post-syrjäytyvä nuorisorikollinen itähelsingistä, puhuu tietenkin laulussaan Tervosesta, Makosta, Torstaista. Vaikka Tervonen näennäisesti saattaakin vaikuttaa parrakkaalta ja tuuhean selkäryijyn omaavalta herrasmieheltä, on tämä töölöläinen humanoidi sisimmässään aina karvaton koira.

Termillä "karvaton koira" viitataan tietysti Ivan Pavlovin tunnettuun koirateoriaan, jossa fysiologi tutki eläinten ehdollistumista. Esimerkkejä Torstain vastaavasta käytöksestä on useita.

Ns. futsalpallon tapaus. Kuullessaan sanat "futsal", "futsalpallo" tai "Merihaka", Tervonen tunnetusti alkaa käyttäytymään tietyllä tavalla. Kuullessaan jonkun edellämainituista sanoista on Tervosen nähty alkavan hikoilla vuolaasti, tekevän vartaloharhautuksia, hihkuvan näkymättömille joukkuekavereille olevansa "vapaassa paikassa" sekä heittäytyvän teatraalisesti selälleen kuvitellun rankkarialueen sisälle tuskasta ulvoen ja nilkkaansa tarttuen.

Lauluntekijä aloittaa säkeensä kauniisti sanoin "Markus vielä nuori poika". Tällä viitataan mitä ilmeisimmin Markuksen ikään, hän ei ole vielä vanha, hän on vielä nuori poika. Poikanen vasta. Snadi skloddi. Untuvikko. Vaippahousu. Antiadultti.

Loistavaa torstaita kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tarinoi

"Täs oli ennen Jameksen hima. Seilattiin sen kaa Hollannissa joskus seitkyt-luvulla. Se toi mulle kerran laatikollisen Amerikan paitoja. Hahhah. Houstonin paitoja" -Eltaantuneen viinan katkuinen vanha merimies toiselle vanhalle viinankatkuiselle merimiehelle metrossa. "Mä kävin just maksaa velkoja Pasilan jätkälle, mut ei mul ollu tarpeeks rahaa, nii emmä saanu silt mitää. Mä sain kyl yhet telaketjut tos aamul,et lähti päivä käyntiin, mut nyt kyl tarttis viel yhet bemarit." -Hikiniskainen mies bussissa.   "Sit mun lipas hajos sinne tetsariin ja mä olin niinku et mitä vittuu?" -Rastahenkiseen hamppumyssyyn pukeutunut opiskelijanuorukainen toiselle.

weirdpictures

Uutta formaattia ohjelmistossa! Kummallisia ja epämääräisiä tilanteita kertaava "weirdpictures"-palsta aloittaa kevään ohjelmistossa tästä päivästä alkaen. NWB Oy:n kevätkokouksessa asiasta päätettiin yksimielisesti, ja formaatille povatttiin menestystä ja suurta suosiota. Ensimmäisenä teoksena esitellään valokuva, joka on herättänyt keskustelua ympäri pääkaupunkiseutua. Arvoisat lukijat, "Irokeesitukkainen ajanottaja", olkaa hyvät.

Nowibu Kertoo Sinulle : Pahanhajuiset asiat

Pitkään pöntössä seissyt, niin keltainen että se on melkein punainen, aamupissa. Bussin takapenkin ja tulikuuman patterin väliin valunut oksennus. Kennoon mädäntynyt kananmuna. Hiljainen tuhnupieru, joka yllättää kesken kättelyn. Kakanruskean pakkausteipin liimapinta. Skeittarin kuukauden vanhat skeittikengät kesällä. Rantojen miehen kainalot. TTIP. Mökkitielle elämänsä päättäneen rupikonnan henki.  Pakokaasu. Ruskean lasipullon yskänlääke. Kissanpissaa totisesti imenyt sohvatyyny. Käyttämättömänä nurkkaan hylätyn mikron sisälle unohtunut homehtunut soijanakki. Kahvia ja tupakkaa päihdekäyttävän koulunkäyntiavustajan henki biologian tunnilla. Ai-niin-ne- uimakamat. Kuoliaaksi litistetty kulmikas ja vihreä kuoriainen. Junan jarrupala.