Siellä se on. Se lepää siellä. Pohjanlahden tuolla puolen, länsirannalla. Se suuri ja mahtava, se vanha ja ihana. Tukholma, kaikkien janoisten sankari, Wasa-laivan kotisatama, viikinkien notorious graveyard, iso ja ihmeellinen Skandinaavian pääkaupunki. Saarien keskellä, auvoisana ja aurinkoisena. Metrotunneleita menee siellä, purjeita vetten päällä, raitapaitaisia lapsia kuumilla silokallioilla kaarnaveneineen. Juhannussalot liehuvat kuumassa kesäillassa, hanuri itkee vanhan kalastajan käsittelyssä. Rapujuhlissa lauletaan du gamlaa, du friiaa ja skåånelainen olut virtaa. Siellä, Ruotsinmaalla, pääkaupungissa. Missä miltei jokainen on vaalea kutreiltaan ja ihana sisimmältään. Missä jokaisen on hyvä olla, minne jokaisen tekee mieli mennä. Kungen liv där, sanotaan muualla Ruotsissa. On Globenia, on Djurgårdenia, on Wasalandiaa ja vaikka mitä. On millä mällätä. Jens Lapiduskin siitä kertoo. J-Boy, on millä mällätä, sano. Isompaa ja parempaa siellä Tukholmassa. Metropysä...